Englanninspringerspanieli on vanhin kaikista spanieliroduista ja sitä pidetään muiden maaspanielirotujen esi-isänä (lukuun ottamatta clumberinspanielia). Spanieli itsessään on erittäin vanha rotutyyppi. Sen väitetään olevan vanhin tunnettu eurooppalainen koirarotu, mutta tämä johtuu siitä, että se on ensimmäinen rotu, joka nykyisellä nimellään on mainittu eräässä lakikirjassa (Howel Dda Lowen vuodelta 948). Tässä walesilaisessa lakikokoelmassa on "koiran arvoa" käsittelevä luku, jossa mainitaan seuraavia summia (näitä arvoja ei voida sanoa kovin demokraattisiksi):
- Kuninkaan spanielin arvo on 1 £ (punta)
- Ruhtinaan spanielin arvo on 1 £ (punta)
- Vapaaherran spanielin arvo on 6 pennyä
- Rälssimiehen spanielin arvo on 4 pennyä
Tämä vanha lakikirja kertoo meille sen, että 900-luvun puolivälissä ei Walesissa ollut vain spanieleita, vaan niitä arvostettiin niin suuresti, että ne oli mainittava laissa. Mutta mistä tämä taivaallinen rotu on peräisin? Mistä se on todellisuudessa kehittynyt? Tästä on monen monta teoriaa. Jotkut asiantuntijat väittävät rodun syntyneen Espanjassa nimien yhtäläisyyden vuoksi (Spanish, spaniel), toiset taas väittävät nimen olevan yhteydessä karthagolaiseen sanaan "span", joka merkitsi villikaniinia (rotu olisi saanut nimensä siitä, että sitä on käytetty kaniininmetsästykseen). Tämä ei kuitenkaan ole kovin uskottavaa.
Rooman valtahan oli muinoin erittäin laaja ja kun voitokkaat roomalaiset soturit toivat mukanaan sotasaalista valloittamistaan maista, ei ole todennäköistä, että jokin koirarotu olisi sivuutettu. Runsaassa roomalaisessa kirjallisuudessa ei ole kuitenkaan edes vähintä mainintaa spanieleista. Englanti oli taas Rooman vallassa yli 300 vuotta, eikä tunnu uskottavalta, että englantilaisilla olisi ollut aikaa tai halua luoda uusi koirarotu heti roomalaisten poistuttua. Jää siis vain yksi mahdollisuus, nimittäin se että spanieli on alkuperäinen walesilainen koirarotu. Tätä todistaa jo nimikin, koska iät ja ajat on tunnettu rodun eräs muunnos walesinspringerspanieli.
On syytä uskoa, että nämä alkuperäiset spanielit ovat vaikuttaneet myös englantilaisten kanakoirarotujen syntymiseen. Esimerkiksi cockerien kaikki värit esiintyvät kolmessa setterimuunnoksessa.
Vasta 1300-luvun lopussa tapaamme seuraavan maininnan spanieleista. Kuuluisa englantilainen kronikoitsija Chaucer kirjoitti eräästä kevytkenkäisestä viehättävästä naisesta: "Hän juoksi miestään vastaan kuin spanieli". Näihin aikoihin ei rotu ollut tunnettu enää vain Englannissa, sillä ranskalainen paroni Gaston de Foix, jonka tilukset sijaitsivat lähellä Espanjan rajaa, kertoo spanieleista teoksessaan Miroir de Phoebus (Livre de Chasse). Hän kirjoittaa:
"Tunnetaan toisenlainenkin koira, nimeltään metsästyshaukkakoira eli spanieli, joka on kotoisin Espanjasta, vaikka se tunnetaan muissakin maissa".
On epäselvää miten rotu on joutunut Espanjaan. Ehkä 1100-luvun normanniruhtinaat veivät niitä mukanaan ristiretkilleen vääräuskoisia vastaan. Ritarin erottamaton seuralainen oli hänen koiransa (espanjalaiset ritarit ovat kuuluisia metsästäjiä ja espanjanpointteri on englantilaisen pointterin kantamuoto). Toinen mahdollisuus on, että spanielit kulkeutuivat Walesista Espanjaan kauppatavarana. Tämä on kuitenkin sangen epätodennäköistä, koska mainittuna ajankohtana näiden maiden välinen kauppavaihto oli lähes olematon.
Joka tapauksessa Gaston de Foix on ilmeisen väärässä väittäessään, että nimien samantapaisuus merkitsi rodun polveutuvan Espanjasta. Vanha lakikirja Howell Dda Lowen on riittävä todiste tästä. Silti Gaston de Foix on kirjoittanut paljon mielenkiintoisia asioita spanieleista:
"Hyvällä haukkakoiralla tulee olla suuri pää ja suuri ruumis. Sen tulee olla väriltään vaalea, koska tämän väriset koirat ovat yleensä parhaat. Hyvän spanielin karva ei saa olla liian karkea, mutta peitinkarvojen on oltava jäykät. Näiden koirien ominaisuuksiin kuuluu, että ne rakastavat isäntäänsä suuresti ja seuraavat häntä kadottamatta hänen jälkiään. Miehellä, jolla on jalo metsästyshaukka tai varpushaukka kanalintujen metsästykseen, on hyvä olla myös tällainen koira. Ne ovat myös paikallaan vesilinnun metsästyksessä, koska ne uivat hyvin ja osaavat seurata sukeltavia lintuja."
Springerin tyyppisillä koirilla on siis metsästetty jo 1100-luvulla. 1400-luvulla rotu oli jo saanut vankan jalansijan Englannin hovissa ja myöhemmissä hovitileissä tavataan vähän väliä kuninkaan spanieleita koskevia kuluja. Esimerkiksi Henrik VIII:n aikana "Robin, hänen majesteettinsa spanieleiden hoitaja" sai vuosittain tietyn summan hankkiakseen "jouhikangasta, jolla spanieleita kuivatetaan".
1500-luvulla spanielit jaettiin kahteen ryhmään: maa- ja vesispanielit. Maaspanielit puolestaan jaettiin kahteen ryhmään: ylösajavat ja seisovat. Tuon ajan ylösajavat spanielit ovat nykypäivän spanielien esi-isiä kun taas nämä seisovat spanielit ovat nykyajan setterien esi-isiä.
1500- ja 1600-luvuilta peräisin olevissa maalauksissa on hyvin samantyyppisiä koiria kuin nykypäivän englanninspringerspanielit (jotkut jopa typistetyllä hännällä). Tämän ajan spanielit vaihtelivat suuresti sekä kooltaan että tyypiltään. Tämä ei ole kovinkaan merkillistä kun muistetaan miten moneen rotuun spanielit ovat myöhemmin jakautuneet. Vasta vuodelta 1803 on "The Sportsmans Cabinet" -julkaisun tarkka kuvaus koiran ulkonäöstä. Artikkelin laatija jakaa spanielit kahteen pääryhmään: suurempi on nimeltään springerspanieli ja pienempi cocker eli cocking spaniel (joka käsitti monia spanielirotuja). Suurin ja voimakkain näistä eri "cockereista" oli kotoisin Sussexista ja siitä käytettiin usein nimeä sussexinspanieli; pienin taas oli nimeltään "Blenheim", Marlboroughin herttuan linnan mukaan. Erityisiä kääpiöspanieleita ei ollut vielä lainkaan, ja ei tiedetä milloin ja miksi näille on lainattu kuningas Charlesin nimi.
"Springer" ei alunperin tarkoittanut rotunimeä, vaan työskentelytapaa: koira etsi linnut ja karkotti ne lentoon, jolloin metsästäjä saattoi joko ampua tai päästää haukan irti. Aina 1800-luvun puoleenväliin saakka ei ollut ainuttakaan todistetta siitä, että spanieleita olisi käytetty noutamiseen, vaan yksinomaan etsimään ja ajamaan jalkeille riistaa. Vasta myöhempien sukupolvien metsästäjät ymmärsivät käyttää hyödykseen tätä nykyisten metsästysspanieleiden ehkä parasta ominaisuutta.
1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Britanniassa pentueiden pienimpiä koiria käytettiin lehtokurppien metsästykseen. Näitä koiria kutsuttiin "cockereiksi". Suurempia koiria käytettiin ajamiseen ja niitä kutsuttiin "springereiksi". Huolimatta rodun pitkästä historiasta, kantakirjaan se merkittiin vasta vuonna 1902. Ensimmäinen rotuyhdistys perustettiin jo ennen kantakirjaan merkitsemistä vuonna 1885 (englannissa The Spaniel Club). Useimmat muut spanielit saivat hyväksynnän jo 1890, mutta molemmat springerspanielit saivat hyväksyntää odottaa siis vielä 12 vuotta tämän jälkeen. Kun englanninspringerspanieli sai virallisen hyväksynnän sen nimi muuttui lopullisesti norfolkinspanielista englanninspringerspanieliksi.
1800-luvulla alkoi englanninspringerspanielien jalostustoiminta. 1850-luvun jälkeen rotu kulki nimellä norfolkin spanieli (Norfolk Spaniel) eli peltospanieli. Erääseen aikaan Norfolkin herttualla oli erittäin hyviä tämän rotuisia koiria, mistä virheellinen nimi on saattanut saada alkunsa, mutta toisaalta on täysin varmaa, että jo ennen vuotta 1902 springer tunnettiin käyttökoirana kautta Englannin eikä suinkaan Norfolkin kreivikunnassa. Nimi on siis mitä luultavimmin tullut kuitenkin kreivi Norfolkin mukaan, joka itse asui Sussexissa. Ensimmäinen näyttely, jossa springerspanieleilla oli oma luokkansa, pidettiin vuonna 1903. Ensimmäiset kenttäkokeet springereille pidettiin jo aikaisemmin vuonna 1899.
Ensimmäinen englantilainen springerkenneli oli nimeltään Aqualate (kasvattaja Thomas Boughey) ja se perustettiin jo vuonna 1812. Muitakin rodun kasvattajia (tai siis oikeastaan rodun "perustajia") oli jo 1800-luvun lopulla sekä 1900-luvun alussa. Rodun alkuhistorian muita kuuluisia kasvattajia olivat mm. W. Arkwright, Hugo Fizherbert sekä C. C. Eversfield. Näiden kennelien kasvatit ovat lähes kaikkien nykyajan englanninspringerspanielien kantaisiä. Englannin kennelliitto tunnisti englanninspringerspanielin koiraroduksi vuonna 1902.
Amerikan kennelliitto hyväksyi rodun vuonna 1910. Pohjois-Amerikan varhaisista kenneleistä kuuluisin on varmasti kanadalainen Avandale, joka perustettiin vuonna 1914. Kanadan englanninspringerspanieliyhdistys perustettiin vuonna 1922 osittain juuri tämän kennelin kasvattajan Mr. Chevierin toimesta.
Ruotsin nykyinen springerspanielikanta on syntynyt toisen maailmansodan jälkeen ja kiinnostus rotua kohtaan maassa alkoi vasta 1960-luvulla. Ruotsissa rotu onkin erittäin suosittu.
1930-luvulla alkoi ilmestyä eroja eri rotutyyppien välille eli alkoi muodostua metsästyslinjaiset ja näyttelylinjaiset koirat. Ensimmäiset metsästyslinjaiset englanninspringerspanielit tulivat Suomeen vuonna 1985 Ruotsista, mutta ensimmäiset rodun edustajat on tuotu maahan jo 1920-luvulla (Väinö Donner). Vuonna 1923 meille tuotiin koiria Englannista, Saksasta ja Skotlannista. Sotien jälkeen rodun suosio heikkeni, mutta kanta alkoi taas kasvaa 1950-luvulla. Siitoskoiria on tuotu pääasiassa Englannista, Ruotsista ja Norjasta. Rotu levisi Pohjois-Amerikkaan vuonna 1907 (ensimmäinen rekisteröinti vuonna 1910) ja sen jälkeen se on sielläkin saavuttanut hyvän metsästyskoiran maineen. Koiria käytettiin tuolloin lähinnä metsästykseen.
Rotu on säilyttänyt henkisen terveytensä paljolti syystä, että siitä ei ole missään vaiheessa tullut suurta suosikkirotua vaan kasvatustyö on pysynyt laadukkaana ja hallittuna.
Jos olet kiinnostunut oman koirasi kaukaisista sukujuurista ja koirasi sukujuuret vievät maahan nimeltä Iso-Britannia, niin käy ihmeessä kennel Lochindorbin kotisivulla www.lochindorb.demon.co.uk. Siellä on satoja Englannin muotovaliokoirien sukutauluja!!