Jälleen on kulunut yksi vuosi ja tämä vuosi on ollut
meille erityisen muistettava:
- Muutimme syksyllä maalle omakotitaloon, jossa
on koiralaumankin hyvä olla
- Kesällä tuli laumaan uusi jäsen Christa-setteri,
joka teki hienot debyytit pentukehissä (mm. BIS-4 pentu
Virossa ja KR-pentunäyttelyistä RYP-1 ja RYP-3)
- Julia-sprinkusta tuli Fin MVA kesäkuussa ja
Est MVA marraskuussa ja muutenkin menestyi hienosti
kesän näyttelyissä (ROP- ja VSP-sijoituksia).
- Dustykin oli elämänsä ensimmäistä kertaa ROP
Raumalla
- Sannan vanhempien omistama Jekku-tipsukin oli
Aurassa ROP yli 45 tipsusta ja on kuitenkin vasta nuori
herra sekä sai Virossa vara-CACIBin marraskuussa.
- A-pentueemme syntyi marraskuussa ja kasvaa
kovaa tahtia
- Saimme kennelnimemme Wildomar's
- Sami suoritti tänä vuonna kasvattajan
peruskurssin ja tulee mukaan toiseksi kasvattajaksi
kenneliimme ensi vuoden aikana
- kesällä avioiduimme ja esikoista tässä
odottelen (laskettu aika tammikuun puolenvälin jälkeen)
Kiitoksemme mukana menossa olleille
ystävillemme!
"Edwin" LuxJch Whisborne Esquire saapui vihdoin
visiitille Somerolle! Olemme erittäin kiitollisia Edwinin
kasvattajille/omistajille, Annika ja Harald Ultveit-Moelle
(Ruotsi), että he antoivat meille tämän mahdollisuuden.
Tällä viikonlopulla on ollut ilo seurata pentujen silmien
avautumista. Voi mitä söpöliinejä ne ovatkaan! :) Samoin pennut ovat selvästi yrittämässä ottaa jo ensimmäisiä
askeliaan, eli nostavat itseään ylös tassuillaan. Tosin
vielä ei tuota etenemistä voi kutsua kävelyksi, heh...
Dustyn isä ja Julian isoisä Ch Whisborne Angus Og nappasi
tänään jo kolmatta kertaa tittelin Pohjoismaiden Voittaja!
Onnittelumme Simonin kasvattajille/omistajille Annika &
Harald Ulltveit-Moelle Ruotsiin!
Tulevan viikonlopun aikana tulee tapahtumaan jotain
spesiaalia perheessämme.... mutta pidämme teidät
jännityksessä vielä hetken. Seuratkaa päivityksiä. ;)
Varauksen peruutuksen vuoksi pentueesta vapautui yksi
urospentu. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä.
Tämä oli iloinen näyttelypäivä Helsingissä, kun saimme
todistaa Christan emän Tuliketun Utu-Keijun uuden tittelin
varmistumista. "Lolasta" tuli siis FinV-03, tuomarina
Fredric Nordgren Ruotsista. Onnittelumme Christan
kasvattajalle, Lolan omistajalle Marita Peuhkurille (kennel
Blue Baltic's) Christa sai samassa näyttelyssä kunniapalkinnon
pentuluokassa. :)
Pennut kasvavat ja kehittyvät päivä päivältä. Ensimmäinen
viikko on mennyt todella nopeasti. Päivät kuluvat pentuja
ihastellessa ja .... tietenkin pentulaatikkoa siistiessä
sekä emon kunnosta huolehtimisesta. Leija hoitaa pentuja
todella hienosti, olemme totisesti ylpeitä tästä nartusta.
:)
Suruksemme menetimme yhden Leijan pennuista. Alex-poika
oli pentueen pienin pentu syntyessään ja tuli pikku hiljaa
heikoksi suurista ponnisteluistamme huolimatta. Tänään
päästimme Alexin lepoon.
Muut kahdeksan pentua voivat hyvin ja ovat vahvoja sekä
hyviä syömään. Leija voi hyvin ja on selvästi onnellinen
katraastaan. Kaikille pennuille on jo nyt tiedossa uudet
koditkin, joihin ne muuttavat sitten tammikuussa. Siihen
asti me saamme nauttia näiden palleroisten seuraamisesta
päivittäin. :)
"Leija" Windsongs Catepillar synnytti tänään 9 suloista
pentua (4 urosta ja 5 narttua). Valokuvia ja lisätietoja
luvassa lähipäivinä. :)
Tänään "Leija" Windsongs Catepillar kotiutui Somerolle.
Leijan masun koosta päätellen pentuja on odotettavissa melko
monta ja pentujen odotamme syntyvän vielä loppuviikon
aikana.
Osallistuimme tiimimme kanssa Viron Tartossa
järjestettyyn kansainväliseen koiranäyttelyyn 8.-9.11.2003.
Lauantaina englanninsetterimme "Christa" Blue Baltic's
Ice Crystal oli ROP-pentu (tuomarina Eeva
Rautala, Suomi) sekä lopulta upealla esiintymisellä BIS-4
pentu (tuomarina Nina Karlsdotter, Ruotsi). Onnittelumme
Christan osaomistajalle Marita Peuhkurille. :)
Sunnuntaina tiibetinspanieli "Jekku" Ziestan Lilroy
oli uroksista toiseksi paras saaden vara-CACIBin
(tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen, Suomi). Onnittelumme
Jekkun omistajille Leila Korpela-Saarelle ja Seppo Saarelle.
Samoin sunnuntaina kehään astui
englanninspringerspanielimme "Julia" Nobhill Pretty Piece
Of Adamant ja tämä neito hurmasi tuomarin hienolla
esiintymisellään ja nappasi "koko potin". Saaliina siis
SERT, CACIB ja ROP, mutta myös VIRON
MUOTOVALION TITTELI.
Tätä päivää odotimme ja nyt se on tullut. Iloksemme
voimme ilmoittaa, että Leija todettiin ultraäänessä erittäin
kantavaksi. Pentuja on siis odotettavissa marras-joulukuun
vaihteessa.
Christalla oli upea näyttelypäivä Lahdessa. Tuloksena
hienosti ROP ja RYP-1! Rodun ja ryhmän tuomarina toimi Anneli Karttunen Suomesta. VSP oli Christan "velkku" Blue Baltic's Ice Man "Luke".
Christa sai myös hienon arvostelun: "Erittäin hyväntyyppinen. Oikein kulmautunut. Hyvä luinen.
Hyvin kehittynyt runko. Erittäin tyylikäs kokonaisuus.
Kaunis pää. Hyvä purenta. Liikkuu hyvällä askeleella."
Christa teki debyytin pentukehissä Kaarinan
pentunäyttelyssä. Tuomarina oli Harto Stockmari Suomesta ja
tulos upeasti ROP ja RYP-3!!
Sami suoritti hyväksytysti kasvattajan peruskurssin
4.-5.10.2003 (Helsingin kennelpiirin järjestämä). Tämä
tarkoittaa, että Sami tulee lähikuukausien aikana liittymään
virallisesti kennel Wildomar's kasvattajaksi Sannan
rinnalle. :)
Vierailimme
Bogaloo's
kennelissä viikonlopulla samalla kun osallistuimme Eckerön
näyttelyyn Jekkun ja Julian kanssa. Oli todella miellyttävä
viikonloppu Mian ja perheen kanssa, kiitos heille
vieraanvaraisuudesta. :)
"Leija" Windsongs Catepillar astutettiin
tänään uroksella Bogaloo's Nostradamus "Walle". Pentuja on
siis odotettavissa marras-joulukuun vaihteessa.
"Walle" osallistui tänään myös elämänsä
kolmanteen viralliseen näyttelyyn ja tuloksena oli hienosti
Eckerön kansainvälisessä näyttelyssä nuorten luokan voitto
sekä vara-SERT. Nyt siis kolmesta näyttelystä saldona VSP,
2xSERT ja vara-SERT (kolme kertaa luokkavoittaja). On ollut
ilo esittää tämä uros kahdessa näistä kolmesta näyttelystä.
:)
Christa pääsi ensimmäistä kertaa valloittamaan kehiä ja
tämä tapahtui Turussa match showssa sunnuntaina 21.9.2003.
Pennut arvosteli Väinölän Sari ja BIS-kisassa tuomari toimi
yhdessä Leena Laineen kanssa.
Tulos oli paljon enemmän mitä voimme kuvitella vain 5
kuukautta vanhalta pennulta. Eli hienon esiintymisen
johdosta Christa voitti ensin parin, sitten oli punaisista
pennuista paras ja lopulta upeasti BEST IN SHOW 2!
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. ;)
Kennel Blue Baltic's eli Christan kasvattaja Marita
Peuhkuri järjesti tänään pentuetapaamisen kaikille
Ice-pennuille. Paikalle saapui Christan lisäksi kaksi
pentua:
Luke ja Nuppu (Victor asuu Itävallassa ja Lenny
Pohjois-Suomessa, joten eivät saapuneet paikalle).
Tästä päivästä lähtien olemme sitten virallisesti
somerolaisia eli kotimme on virallisesti Someron
Pitkäjärvellä sijaitseva omakotitalo. Olemme kotiutuneet
uuteen taloon hyvin ja etenkin koirat nauttivat olostaan
täydellä sydämellä!
Tuomari Eeva Anttinen (Suomi) sijoitti "Julian" Fin MVA
Nobhill Pretty Piece Of Adamant VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN
PARHAAKSI Heinolassa kaikkien rotujen näyttelyssä 24.8.2003.
"Jekku" Ziestan Lilroy palkittiin puolestaan
erinomaisella laatupalkinnolla sekä toiseksi nuorten luokan
uroksissa. Tuomarina oli Karin Bernardis (Itävalta).
Sami oli tänään match show tuomarina Salossa Anjalan
koululla. BIS oli labradorinnoutaja, jonka hän valitsi
yhdessä toisen tuomarin, Ritva Rantasen, kanssa.
Rotuspesialisti tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen (Suomi)
sijoitti "Julian" Fin MVA Nobhill Pretty Piece Of Adamant
ROTUNSA PARHAAKSI Kouvolassa kaikkien rotujen näyttelyssä
23.8.2003. Julia suorastaan valloitti rotukehän
esiintymisellään! Ikävä kyllä juuri ennen ryhmäkehän alkua
satoi hieman, mikä latisti Julian eikä esiintyminen ollut
enää samanlaista ja näin jäi sijoitus saamatta. Taitaa Julia
olla emäntänsä kaltainen eli pitää enemmän
auringonpaisteesta. ;)
Tuomari Svein Helgesen (Norja) antoi "Jekkulle" Ziestan
Lilroy erinomaisen laadusta nuorten luokassa, luokkavoiton,
sertin ja lopulta sijoitti parhaaksi urokseksi sekä rotunsa
parhaaksi Aurassa 17.8.2003. Rodussa oli yhteensä 48
osallistujaa, joten voitto oli nuorelta koiralta hieno
saavutus. Onnittelumme Jekkun omistajille Rymättylään! On
ilo esittää tätä nuorta lupausta kehissä ja seuraava koitos
onkin jo ensi viikonloppuna.
Tänään allekirjoitettiin kauppakirja talosta, jonne
muutamme vielä elokuun aikana. Talo sijaitsee Somerolla
Pitkäjärvellä reilut 10 kilometriä Someron keskustasta. Se
on vanha maalaistalo, jota on kunnostettu jälkeenpäin.
Tontti on noin hehtaarin ja tilalla on myös paljon
lisärakennuksia. Talo on erittäin rauhallisella paikalla,
joten se on mitä parhain paikka meille, koirille ja . . .
:)))))
"Jekku" Ziestan Lilroyjatkaa tasaisen hienosti alkanutta
näyttelyuraansa. Tällä kertaa tuomari Eleonore Singer
(Itävalta) palkitsi Jekkun erinomaisella laatupalkinnolla ja
sijoitti Jekkun nuorten luokan urosten toiseksi parhaaksi
(ensimmäiseksi sijoittui velipuoli joka sai myös sertin!).
Tuomari Rita Kadike-Skadina (Latvia) palkitsi "Dustyn"
Fin MVA Adamant's Stardust laadusta erinomaisella
palkinnolla ja näin Dusty myös voitti valioluokan.
Jälleen julkaistu uusi suunnittelemamme kotisivu:
Kennel Desierto Belleza - salukit
Lue lisää Pennut-sivulta.
Tuomari David Wong (Australia) antoi "Dustylle" Fin MVA
Adamant's Stardust erinomaisen laadusta valioluokassa ja
lopulta sijoitti rotunsa parhaaksi Raumalla 3.8.2003. Olemme
äärimmäisen iloisia tästä hienosta tuloksesta!
Tänään on tarjouksemme talosta hyväksytty ja jo muutaman
viikon päästä asumme uudessa kodissamme maaseudun rauhassa.
Lisää tietoa ja paljon kuvia tulossa kun kauppakirjat on
virallisesti kirjoitettuna. :)
Ylpeänä saamme kertoa että nuori tipsu
"Jekku" (Sannan vanhempien omistama) voitti kolmannen
'erinomaisen' kolmannesta virallisesta näyttelystään ja
tällä kertaa tuomarina oli tunnettu
tiibetinspanielikasvattaja Jukka Kuusisto (Suomi). Jekku oli
myös toinen junioriluokan uroksissa, jossa oli yhteensä 7
koiraa kilpailemassa (luokassa) ja oli siis toinen niistä
kahdesta luokassa joka sai edes erinomaisen laadusta. Jekku
pääsi myös kisaamaan vara-sertistä, kun junioriluokan
voittaja sai sertin, mutta tällä kertaa vara-sert meni
kauniille vanhemmalle urokselle Ruotsista.
Olemme erittäin ilosia Jekkun kehityksestä
sekä kehäkäyttäytymisestä. Olemme varmoja että tällä pojalla
on valoisa tulevaisuus edessä! :)
Jekkun arvostelu (Jukka Kuusisto Forssassa
19.7.2003): "Luustoltaan ja kooltaan sopiva juniori uros, jolla hyvä
pää, kaula, selkä ja runko. Oik. asentoiset raajat. Liikkuu
hyvin."
Kävimme tänään ultraamassa Julian
eläinlääkärillä. Valitettavasti Julia jäi tyhjäksi ja ei
siis pentuja odotettavissa.
Jekku (Ziestan Lilroy) jatkaa hienoa
debyyttikiertuettaan näyttelyissä! Tänään tuli Karjaalta
tuomarilta Seamus Oates (Irlanti) laadusta erinomainen ja
junioriluokassa kolmas sijoitus neljästä koirasta
(edellisenä päivänä Jekkun voittanut koira jäi tänään
taakse). Arvostelukin oli mahtava: "Nice small head. Good well balanced ears. Good eyes. Nice
short muzzle. Correct bite. Good front. Nice short neck.
Well founded ribs. Good length of back. Strong hindquarters.
Moving well." Jälleen onnittelut Rymättylän kotijoukoille!
Samaisessa näyttelyssä Sanna esitti jälleen
ess uroksen Bogaloo's Landmark "Nizze" ja tällä kertaa
entistäkin hienommin! Tuloksena oli Lilian Jonssonin
(Ruotsi) kehässä erinomainen laadusta, sertifikaatti, paras
uros ja rotunsa paras! Paremmin ei olisi siis voinut mennä
tältä hienosti esiintyvältä juniorilta. Onnittelut omistaja
Camillalle!
Leila Kärkäs antoi Julialle (Fin MVA Nobhill
Pretty Piece Of Adamant) laadusta erinomaisen ja
käyttöluokan voiton Tuusulan kaikkien rotujen näyttelyssä.
Sanna esitti myös englanninspringerspanielin Bogaloo's
Landmark "Nizze" joka sai junioriluokasta erinomaisen sekä
vara-sertin samaisen tuomarin kehässä. Onnittelut Nizzen
omistajalle Camillalle!
Fransesco Cochetti (Italia) antoi
virallisissa luokissa debyyttiään tehneelle Jekkulle
laadusta erinomaisen sekä junioriluokassa toisen sijoituksen
kuudesta koirasta! Upea alku Jekkun näyttelyuralle!!
Onnittelut vaan Rymättylään Jekkun kotijoukoille!
Tuomari Ann Kirk (Irlanti) sijoitti Julian
Porin kaikkien rotujen näyttelyssä avoimen luokan
voittajaksi sekä antoi Julialle SUOMEN MUOTOVALION
arvoon oikeuttavan sertin. Julia oli myös paras nartuista ja
lopulta VSP.
Vihdoinkin koitti se hetki, kun haimme
Christan uuteen kotiinsa. Siis toivottakaamme tervetulleeksi
tiimimme uuden jäsenen Blue Baltic's Ice Crystal.
Meillä oli ilo päästä tapaamaan reilu viikon
kuluttua perheeseemme tulevaa setteripentua. Kyllä lumosivat
pennut meidät täysin ja emme malta odottaa hetkeä kun saamme
Christan kotiin!!!
Julia (Nobhill Pretty Piece Of Adamant) on
tänään astutettu upealla Kingillä (Ch Adamant's Gengis
Khan).
Julia kävi virallisessa silmätarkastuksessa
Turussa (PetVet, Tuomas Illukka) ja silmät todettiin olevan
terveet (ei PRA, HC tai RD).
Tuomari Geerta JJ van Gellicum (Hollanti)
sijoitti Julian Österbybrukin kansainvälisessä näyttelyssä
avoimen luokan varapaikalle (res).
Tuomari Anders Cederström (Ruotsi) antoi
Julialle avoimen luokan voiton, CK:n (eli SA:n) ja sijoitti
Julian kolmanneksi parhaaksi nartuksi. Serti meni toiseksi
tulleelle nuorelle nartulle, eli läheltä liippasi. ;)
Tänä samana päivänä Julian täyssisko Nelle (Nobhill
Personality) tuli Ruotsin muotovalioksi. Onnittelut
omistajalle ja kasvattajalle Monica Dreijerille!
Tuomari Kenneth Edh (Ruotsi) antoi Julialle
Dortmundissa maailmanvoittajanäyttelyssä arvosanaksi EXC
(erinomainen). Sijoitusta ei tässä kovatasoisessa
kilpailussa herunut, mutta se ei haitannut tunnelmaa. Näimme
päivän aikana monia upeita koiria erityisesti Ruotsista ja
Tanskasta.
Valokuvia tästä näyttelystä tulossa
myöhemmin PALJON!!!
Meidät vihittiin Rymättylän kirkossa
24.5.2003. Päivä oli ikimuistoinen ja olemme järjestelyistä
todella kiitollisia kaikille auttaneille sekä tietenkin
kiitollisia kaikille ystävillemme jotka saapuivat
juhlistamaan tätä tärkeää päivää kanssamme tai muistivat
meitä muuten. Ohessa on muutamia kuvia juhlista (tekstit
tulevat kuviin myöhemmin, nyt häämatka pukkaa päälle).
P.S. Sannan sukunimikin muuten vaihtui tässä
rytäkässä, eli totuttautukaa nimeen Sanna Kavén. ;)
Saimme vahvistuksen kennelnimestämme.
Fédération Cynologique Internationale on hyväksynyt Sannalle
kennelnimen Wildomar's.
Soile Bister antoi Julialle erinomaisen,
luokkavoiton sekä vara-SERTin Lohjan erikoisnäyttelyssä
10.5.2003.
On siis tullut aika kertoa enemmän tulevista
suunnitelmistamme.... ja tämä koskee nyt siis uutta
perheenjäsentämme ihanan setterin lisäksi......
Sanna oli jälleen tänään ohjaajana
Lounais-Suomen Spanielikerho ry:n näyttelykoulutuksessa.
Tällä kertaa oli enemmän osallistujia: viisi
portugalinvesikoiraa, kaksi walesinspringerspanielia, yksi
cockerspanieli, yksi englanninspringerspanieli, yksi
irlanninvesispanieli ja yksi kultainennoutaja. Hauskaa oli
nuorien koirien kanssa ja toivottavasti oli jotain apua
niistä vinkeistä koirien omistajille. Osallistujat olivat
myös aktiivisia ja kysyivät asioista, mikä tietenkin
helpottaa kouluttamista. :)
Saimme äärimmäisen kivoja uutisia Forssasta!
Setterivauvat ovat syntyneet viime yönä. Pentueessa yhteensä
5 pentua, joista 2 narttua ja 3 urosta. Siis on varsin
todennäköistä että meille tulee setterivaavi kotiin
kesäkuussa.
Saimme iloksemme kuulla, että Dortmundissa
järjestettävään Maailmanvoittajanäyttelyyn on ilmoitettu
yhteensä 86 englanninspringerspanielia. Hienoa, että saamme
nähdä näin monta koiraa monista eri maista tässä
näyttelyssä. Tuskin maltamme odottaa pääsyä kehänlaidalle
kameroinemme. ;)
No niin, on tullut aika julkistaa toinen
meidän "salaisesta" suunnitelmastamme.
Kirsti Louhi antoi Julialle erinomaisen,
luokkavoiton sekä SERTin ja VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN PARHAAN
Turengin ryhmänäyttelyssä 12.4.2003.
Leila Kärkäs antoi Julialle erinomaisen,
luokkavoiton sekä vara-SERTin Mäntsälän ryhmänäyttelyssä
6.4.2003.
Voimme luvata että jo lähiaikoina alkaa
varmistumaan meidän perheemme kokoonpanon muutos!! Siis
seuraa uutisia, päivitämme kotisivuille tietoa heti kun
asiat ovat varmistuneet! Voimme luvata että tiedossa on
jotain poikkeuksellisen kiinnostavaa. ;)
Ritva Raita sijoitti Julian käyttöluokan
voittajaksi ja antoi vara-SERTin Kankaanpään
ryhmänäyttelyssä 30.3.2003.
Vihdoinkin julkaisimme jonkinlaisen sivuston
koskien häitämme, joita vietetään 24.5.2003. Käy siis
tutustumassa Hääsivuumme. Tulemme päivittämään
sivustoa lähiaikoina kivoilla hääasioilla. ;)
Voih, mistäs tässä aloittaisi. ;) Sanna
handlasi näyttelyssä 3 koiraa: Julian, Wallen ja Wildan.
Menestys oli upea tässä kansainvälisessä isossa
näyttelyssä!!!
Nobhill Pretty Piece Of Adamant
"Julia" kilpaili avoimessa luokassa vaikka onkin vielä alle
2-vuotias. Tuloksena Flora McKenzien (Kanada) kehässä
laadusta erinomainen ja toinen sija luokassa!
Lue lisää.
Bogaloo's Nostradamus "Walle"
saavutti Sannan handlaamana ensimmäisessä virallisessa
näyttelyssään upeasti junioriluokan voiton arvostelulla
erinomainen (tuomarina Lilian Hanniste, Viro) sekä tämän
jälkeen Flora McKenzien (Kanada) tuomaroimana voitti
ensimmäisen SERTinsä. Walle esiintyi upeasti ja ylväästi ja
näin siis peittosi itseään kehittyneemmät urokset
sertikilpailussa. Onnittelut omistajille Annikalle ja
Mialle!!!
Bogaloo's National Anthem "Wilda"
esiintyi narttujen junioriluokassa. Sannan esittämänä
tämäkin nuori lupaus voitti junioriluokan tyylillä Lilian
Hannisten (Viro) kehässä ja tämän jälkeen saavutti vielä
vara-SERTin Flora McKenzien (Kanada) kehässä!! Ja
Wildallekin näyttely oli Suomessa ensimmäinen virallinen
näyttely. Onnittelut omistajille Mialle ja Christianille!
On ilo esittää nuoresta iästään huolimatta
kauniisti esiintyviä koiria. Kiitoksemme Wallen ja Wildan
omistajille tästä mahdollisuudesta valloittaa kehä näiden
lupausten kanssa. :)
Saimme tänä aamuna vieraita Ahvenanmaalta.
Walle (Bogaloo's Nostradamus) ja Wilda (Bogaloo's National
Anthem) tulivat aamulaivalla Turkuun ja ovat tämän lauantain
luonamme. Huomenna aamulla lähdetään sitten Tampereen
näyttelyyn, jossa Sanna esittää oman Julian lisäksi nämä
kaksi junioria. Hauska viikonloppu siis meneillään. :)
Hakemamme kennelnimet on nyt julkaistu
Koiramme-lehdessä ja ne ovat seuraavat (tässä
järjestyksessä):
Fortunehill's Wildomar's Attleborn's Allada's
Jäämme odottamaan FCI:n päätöstä. :)
Meillä oli hauska ja rentouttava viikonloppu
Rymättylässä. Oli myös erittäin kiva tavata jälleen Jekku,
joka onkin kehittynyt taas hyvään suuntaan ja odotamme
innolla että pääsemme Jekkun kanssa kohta taas
näyttelykehiin!
Kotisivumme erotettiin vihdoinkin omaksi
kokonaisuudeksi
Spanielworld-sivuista. Tätä ehkä oli kävijöiden
keskuudessa jo ehditty vähän odottaakin. Kaikkia sivuja on
siis päivitetty, uutta tietoakin tullut monelle sivulle.
Kannattaa siis tutkia kaikki läpikotaisin. ;)
Toivottavasti viihdytte.
Orion Pharma Aptus -tuotesarjan uudessa
esitteessä tulevat komeilemaan meidän omat spankkumme Sannan
ottamassa valokuvassa vuodelta 2002 (kevät). Kuvalla
osallistuimme heidän järjestämäänsä valokuvauskilpailuun ja
tätä kautta kuvamme on valittu esitteeseen. Palkkioksi
saimme kivan tuotepaketin, jossa oli iloksemme myös tuttuja
tuotteita. ;)
Tänään olemme tehneet alustavia sopimuksia
siitä, että perheemme saisi lisäystä vielä tämän vuoden
aikana. Vielä pitää tapahtua paljon ennen kuin tämä käy
toteen eli mikään ei ole 100% varmaa ja kerromme lisää
suunnitelmistamme seuraavien kuukausien aikana. Mutta nyt
siis vain tiedoksi, että jotakin varsin erikoislaatuista on
tulossa!
Julia osallistui Valkealan ryhmänäyttelyyn (tuom.
Markku Santamäki) ja teki debyytin käyttöluokassa tuloksena
luokan voitto laatuarvosanalla erinomainen sekä 3. serti. Nyt Julia on saanut sertit seuraavilta suomalaisilta
tuomareilta: Eeva Anttinen, Gitta Ringwall ja Markku
Santamäki.
Julia oli Imatran kansainvälisessä
näyttelyssä kilpailemassa avoimessa luokassa ja sijoittui
hienosti vanhempiensa seurassa toiseksi laatuarvosanalla
"erinomainen". Tuomarina oli Harry Tast (Suomi), joka
arvosteli rodun ensimmäistä kertaa. Pääsipä Sanna sitten
kehään ROP/VSP-kisaan myös yhden menestyneimmän sprinkun
kanssa, joka on tietysti "Onni" Adamant's Superman. Kiitos
Onnin kasvattajalle tästä luottamuksesta.
Sanna oli tänään kouluttajana Lounais-Suomen
Spanielikerho ry:n järjestämässä näyttelykoulutuksessa
Turussa. Eli uusi "aluevaltaus" on alkanut, heh!
Uusi vuosi siis on jo hyvää vauhtia menossa
ja tämä tuleekin olemaan kaikin puolin varsin merkittävä
vuosi perheellemme! Yksi tärkeimmistä tulee varmasti olemaan
avioitumisemme toukokuussa, ja tämän päivän valmistelut
ovatkin jo kovaa vauhtia menossa. Häämatkalle lähdemme
Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin omalla autollamme ja koska
emme pysty elämään 2 viikkoa ilman kullannuppujamme, otamme
lohdutukseksi mukaan myös Julian. ;) Siinä "ohessa" sitten
käydään myös Dortmundissa maailmanvoittajanäyttelyssä, mikä
tulee olemaan mahtava kokemus meille näyttelyfriikeille...
Sami valmistuu ammattikorkeakoulusta vuoden
alkupuolella ja täten hän etsii aktiivisesti sopivaa
työpaikkaa. Eli elämäntilanteemme muuttuu tämänkin suhteen.
Kun Samin työpaikka on varmistunut, niin talon ostaminen
tulee käsille (sitten tiedämme mistä meidän kannattaa
tarkalleen tuo talo ostaa).
Kennelnimi toivottavasti vahvistetaan tänä
vuonna, hakemus on jo Kennelliitossa. Vielä ei ole varmaa
milloin meidän osaltamme kasvatustyö alkaa, mutta mitä
luultavimmin viimeistään ensi vuonna (siis ensimmäinen
pentueemme syntyy viimeistään v. 2004). Haaveena on myös
saada täydennystä joukkoihimme vuoden sisällä, mutta tästä
kerromme lisää vasta kun alkaa suunnitelmat tulemaan
varmemmiksi.
Kotisivumme tullaan uudistamaan vielä tämän
vuoden aikana, toivottavasti jo ennen kesää. Aluksi
suunnittelimme tekevämme ne jo alkuvuodesta valmiiksi, mutta
nyt on ollut niin paljon kiireitä ettemme uskalla luvata
suuria.
Yhdistystoiminnassa olemme tänäkin vuonna
ahkerasti mukana:
Meiltä on myös kovasti kyselty kotisivujen
suunnittelua ja päivitystä eri kenneleille. Mehän olemme
tähän mennessä tehneet kennel Ancer'sin kotisivut ja lisää
on siis luvassa jo pian!
|