Uskomatonta, että nuori setteri yltää Christan vuoden 2005 saavuttamaan
menestykseen. Suomesta vuoden aikana voittajatitteli, 3 ryhmäsijoitusta, 6
ROP-voittoa (joista kolme KV) ja 4 CACIBia. Ja tulipa myös muotovalioon
vaadittavat sertifikaatit täyteen ensimmäisessä mahdollisessa näyttelyssä
Lahdessa (KV), jossa Christan palkitsi rotunsa parhaaksi ja ryhmän
kolmanneksi kauneimmaksi samassa näyttelyssä vuoden ulkomuototuomariksi
palkittu Rainer Vuorinen. Ulkomaillakin Christa kävi kolmessa
KV-näyttelyssä saavuttaen kaksi voittajatitteliä, ryhmäsijoituksen, kolme
Paras Narttu-voittoa, kolme CACIBia ja kolme SERTiä.
Christa on saanut lähipiirissämme lempinimen "White Wind". Nimen hän
sai vuoden 2005 ensimmäisen näyttelyn jälkeen kun ryhmäkehässä Turun
KV-näyttelyssä Christa esiintyi kuin valkoinen tuuli, kylmiä väreitä
katselijoilleen aiheuttaen. Christa onkin loistava esiintyjä ja aina niin
ystävällinen ja iloinen kaikkia kohtaan. Nimenomaan itse koiran hyvä
asenne antaa omistajillekin virtaa harrastaa.
Emme olisi saavuttaneet tätä kaikkea ilman kasvattajan tukea ja apua:
kiitos Marita sujuvasta yhteis-työstä! Olemme luonnollisesti ylpeitä, että
ensimmäisenä vuonna kun Blue Baltic's kasvatit saivat koko vuoden
kilpailla aikuisten luokissa, tuli meidän Christasta Vuoden
Englanninsetteri 2005 Suomessa.
Haluamme kiittää myös Christaa tämän vuoden aikana handlanneita Molli
Nymania, Senja Mäkistä, Antti Hokkasta sekä Anne Rekolaa. Kiitos myös
Christan vankkumattomille kannustajille, jotka näyttelystä toiseen ovat
olleet 'menossa mukana'.
Vuoden 2006 kalenteriin on merkittynä toki näyttelyitä, mutta aika
näyttää josko Christa pääsisi myös pentulaatikkoon kasvattajansa luokse.
Innolla odotamme, että näemme Christan jälkikasvua ja toivomme, että
pennuista tulee äitinsä veroisia, ihania kaikin puolin tasapainoisia
koiria.