Syntymäni 29.1.2004 klo 4:53

Minä, jota kutsutaan Miskaksi kunnes saa oikean nimen, synnyin 29.1.2004 klo 4:53. Painoa 3270g ja pituutta 48cm. Olin heti täysin blondi ja aivan isäni muotista. Synnyin siis torstaina aamuyöllä ja kotiuduimme äidin kanssa sairaalasta seuraavana tiistaina illalla. Arki lähti hyvin liikkeelle ja koiratkin ottivat minut heti iloisena vastaan ilman mitään ongelmia.

Synnytys ei mennyt ihan "normaalisti", kuten tavataan sanoa. Annoin ensimmäisiä merkkejä ulostulemisestani supistuksina klo 1:30 yöllä kotona kun äiti yritti nukkua. Antamani merkit olivat heti voimakkaita ja säännöllisiä (noin 5 minuutin välein). Äiti tajusi selvästi antamani merkit ja alkoikin iskän kanssa pakata loppuja tavaroita sairaalamatkaa varten. Automatka alkoi klo 2:11 (äiti vilkaisi kelloa lähdettäessä) ja matka tuntui äidistä kestävän ikuisuuden ja minä se vaan ilmoittelin entistä useammin ja voimakkaammin tulostani.

Saavuimme Salon sairaalaan n. klo 2:45 - 2:50. Synnytysosastolla kätilö otti meidät vastaan ja laittoi äidin heti tarkkailtavaksi (tarkkailivat sydänääniäni ja supistuksia). Lapsivesi meni klo 3:15 siinä äidin maatessa tarkkailtavana. Lapsiveden menon jälkeen kätilö teki äidille tutkimuksen ja totesi synnytyksen olevan hyvää vauhtia jo käynnissä!

Tähän asti oli kaikki hyvin ja sydänäänet yms. olivat ihan kunnossa. Sitten alkoivat ongelmat lapsiveden mentyä eli sydänääneni laskivat aina noin kuuteenkymmeneen äidillä olevan supistuksen ajaksi. Ne palautuivat aina kuitenkin normaaliksi supistuksen päätyttyä. Äiti alkoi tuntemaan suuria kipuja ja vaati kivunlievitystä. Kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutusta, sillä ajatteli ettei epiduraali kyllä ehdi vaikuttamaan ennen kuin alkaa tapahtua. Ja äiti päätti sitten ottaa tuon puudutuksen.

Sitten meidät siirrettiin synnytyssaliin, joka oli väritykseltään melko vihreä. Kätilö kutsui paikalle lääkärin, jota odoteltiin hetki (taisi olla lääkäri kotona nukkumassa hälytyksen saadessaan). Lääkäri antoi äidille sitten puudutuksen ja samalla laittoi päähäni seurantalaitteen, jolla voitiin havaita sydänääneni paremmin täsä tilanteessa. Tässäkään vaiheessa vielä äitiä ja iskää ei haluttu huolestuttaa asialla, vaan hoitohenkilökunta piti asiasta melko matalaa profiilia. Tosin vanhempani taisivat kyllä itsekin jo aavistaa, ettei kaikki ole täysin kunnossa, mutta luottivat hoitohenkilöstön ammattitaitoon.

Kun puudutus oli annettu, siitä seuraavasta tai sitä seuraavasta supistuksesta menivät jälleen sydänääneni alas ja JÄIVÄT sinne supistuksen loputtuakin. Tässä vaiheessa teki lääkäri päätöksen leikkaukseen lähtemisestä. Sydänääneni nousivat ylös taas jonkin ajan päästä ja jatkoivat samaan malliin (menivät alas aina supistuksen aikana ja palautuivat sen jälkeen). Sitten aukeni synnytyssalin ovi ja sisälle työnsi sänkyä kaksi hoitajaa/kätilöä. Ei mennyt siis kuin hetki ja äiti (ja minut hänen sisällä) oli jo kuljetettu leikkaussaliin. Iskä ei päässyt mukaan kun kyseessä oli "kiireellinen sektio". Leikkaussalissa odotteli jo lisää henkilökuntaa ja heti ensimmäisenä äidille annettiin puudutus (ei siis tehty nukutuksessa, mikä mahdollisti äidin ja minun ensitapaamisen jo leikkaussalissa). Sitten laitettiin äidille tippalaitetta ja annettiin happeakin sekä tehtiin muita valmisteluja. Leikkaussalin henkilökunta oli valtavan mukavaa ja saivat äidin tuntemaan olonsa niin mukavaksi kuin se tuossa tilanteessa on mahdollista.

Ensin puudutus ei meinannut toimia, vaan äiti tunsi edelleen hyvin vatsan kohdalta vaikka jalat olivat jo puutuneet. Sitten laitettiin jo leikkauspöytääkin toiseen asentoon niin, että pää oli hieman alempana. Miettivät jo, että pitääkö sittenkin nukuttaa, mutta eivät sitä tehneet kun yhtäkkiä alkoi puudute tepsimään. Tosin puudutus on sellainen, että edelleen äiti tunsi liikkeet mahassa, mutta et kipua. Eli tuntui kuinka mahassa "muljahteli" kun minua otettiin ulos, mutta en minkäänlaista kipua. Äidille tuli myös tärinää (kuin olisi ollut kylmä vaikka ei ollut), joka on kuulemma tavallista puudutteen saaneille. Tähän äiti sai muutaman kerran lääkitystä, joka auttoikin hyvin.

Olimme siis leikkaussalissa n. klo 4:30 - 4:35. Klo 4:53 sanoi leikkaava lääkäri Rosti äidille: "Onneksi olkoon, nyt on vauva maailmassa" ja vain sekunti tai kaksi sen jälkeen aloitin huutoni. Sitten kätilö Reponen otti minut puhdistettavaksi ja laittoi minut kapaloon. Tämän jälkeen pääsinkin jo tapaamaan omaa äitiäni kankaan toiselle puolelle. Äiti itki onnesta täyttä häkää, hyvä että kyyneleiden läpi edes minua. Mikä ikimuistoinen hetki tuo olikaan.....

Sitten tulikin aika antaa minun isän luokse kylpemään, kun äitiä vielä paikkailtiin ja pestiin. Minut vietiin isän luokse kaapissa, sillä minulla oli hieman alhainen ruumiinlämpö. Isä sai kylvettää minut sekä tehdä hoitotoimenpiteitä kätilön kanssa. Samoin minut punnittiin ja mitattiin. Äiti oli tässä vaiheessa heräämössä tarkkailtavana. Sain kätilöltä pisteiksi 9, 9 ja 10. Kaksi ensimmäistä eivät olleet kymppejä johtuen ihoni väristä. Tämä oli kuitenkin todella hyvin, kun minua uhkasi hapenpuute synnytyksessä. Kun minun hoitotoimenpiteet oli tehty, minut laitettiin vielä hetkeksi kaappiin. Äiti saapui minua ja isää tapaamaan noin tunnin päästä siitä kun minut tuotiin isän luokse. Äiti ja isä olivat todella onnellisia syntymästäni ja me kaikki kolme saimme nyt viettää ensimmäisiä yhteisiä hetkiä aivan rauhassa. Iskälle sairaala tarjosi kahvia ja leipää, äiti ei saanut mitään koska hänet oli leikattu.

Melko pian pääsinkin sitten ensimmäistä kertaa syömään. Yritin kovasti imeä maitoa ja äidiltä tuli kyllä maitoa, mutta alku oli melkoista opettelua puolin jos toisin. Yhteistyötä syömisessä ensimmäisinä päivinä vaikeutti myös äidin leikkaushaava, joka vaikeutti äidin liikkumista melko paljon. No, parin päivän kuluttua syötiinkin jo nojatuolissa ja kaikki alkoi sujumaan pikku hiljaa. Sairaalassa minulle annettiin kolme kertaa lisäruokaa, koska sokeriarvoni laskivat liikaa. Tällä lisäruoalla saatiin arvot kuitenkin taas kohdalleen, enkä joutunut tiputukseen lastenosastolle. Sitten alkoikin taas äidiltä tulemaan maitoa hyvin ja ei tullut enää mitään ongelmia ravinnonsaannin kanssa.

Kaiken kaikkiaan synnytys ja sairaalassaolo sujui hyvin. Olemme äitin ja iskän kanssa tosi hyvä tiimi. :)