4. kansainvälinen englanninspringerspanieli
symposium 15-16.7.2006

Teksti ja kuvat: Anne Lielahti ja Antti Hokkanen

Tämän vuoden ess symposium järjestettiin rodun kotimaassa Englannissa. Varsin viehättävän paikan tapahtumalle tarjosi Jan Fennellin ja Glenn Millerin omistama Pond Farm. Symposium keräsi kaikkiaan noin 50 osanottajaa Englannista, Yhdysvalloista, Australiasta, Norjasta, Ruotsista, Ranskasta sekä Suomesta.

Panelisteina toimivat tänä vuonna Marie Merchant, Frank W. Bjerklund, Henriette Schmidt, Carolyn Muirhead ja Christina Daniels. Lisäksi tapahtumaan oli kutsuttu puhumaan Dr. Jeff Sampson, Prof. Peter Bedford sekä Ell. Gill Averis. Tapahtuman moderaattorina toimi David Shields.

Tämän vuotisen symposiumin ohjelmaan kuuluivat mm. luennot genetiikasta, keinohedelmöityksestä, ess:n silmäsairauksista sekä tietenkin panelistien rotumääritelmän tulkintaa ja paljon muuta. Ja ajoittain saatiinkin aikaiseksi melko vilkasta keskustelua.

Tällä kertaa symposiumiin ei kuulunut näyttelyä (kuten esimerkiksi vuonna 2004 Ruotsissa) vaan sunnuntaina järjestettiin valioparaati, joka oli avoin kaikille englanninsprigerspanielivalioille. Paikalle olikin saapunut 13 koiraa Iso-Britanniasta ja 1 Irlannista.

Kaiken kaikkiaan symposium oli todella onnistunut tapahtuman tarjotessa mitä parhaimman mahdollisuuden tutustua rodun kotimaisiin kasvattajiin ja harrastajiin, ulkomaalaisia unohtamatta!

Lue lisää IESSC:n kotisivuilta osoitteessa www.iessc.org


Ch.Aurorsky Gemini At Trimere


Ch.Mistily's Magic Merlin To Shipden


Ch.Mompesson Royal Destiny


Ch.Mompesson Royal Edition


Ch.Mompesson Secret Whisper


Ch.Mompesson True Story


Ch.Roqfolly Indigo Noods


Ch.Sheledams Arrabeque


Ch.Sheledams The Gamemaster At Dexbenella


Ch.Trimere Time & Again


Ch.Trimere Tiramasue


Ch.Trimere Total Devotion


Ch.Trimere Trading Places With Sheledams


Ch.Trimere Tuscany